maanantai 29. syyskuuta 2014

Kuvia Palosaaren retkeltä

Palosaaren vanha metsänvartijan tila

Kiitos Palosaaren retkeläisille 20.9. Mukana oli 9 aikuista ja 14 alle 15-vuotiasta - kaikkiaan ikähaitari venyi kolmesta kuukaudesta yli 80 vuoteen. Kiersimme Metsänvartijan luontopolun, söimme tukevat eväät ja saunottiinkin vielä. Pienimmästä suurimpaan kaikki jaksoivat hyvin, mutta illalla ei tarvinnut unta odotella.

Niilo metsänvartijan opissa

Luontopolku kulki vaihtelevassa metsämaastossa



Kuvat: Jenna Helaakoski

perjantai 26. syyskuuta 2014

Liikkumaan lauantaisin

Meille on varattu vuoro Yppärin koulun liikuntasalista lauantaisin klo 14-15.30. Ensimmäisen kerran saliin päästään jo 27.9. Pelaillaan esim. sulkapalloa, lentopalloa tai salibandya osallistujien määrän ja toiveiden mukaan. Pelivuoro on maksuton. Tervetuloa kaikki!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kiitos markkinoista!

Yppärin syysmarkkinat toivat taas eloa kyläläisten arkeen. Kyläyhdistyksen aktiiveille suuri kiitos markkinoiden järjestämisestä! Yhdistyksemme oli mukana järjestämässä markkinaväelle murua rinnan alle: kinkkukiusaus teki kauppansa ja lätyt katosivat parempiin suihin sitä mukaa kun niitä ehdittiin paistaa.
Aino ja Johanna lätty- ja arpapisteellä
Herkkukorin voitti arvonnassa Tarja Taskila.

Kottikärryllinen kuivia koivuklapeja painoi 38,1 kg. Lähimmäksi (38 kg) painon arvioineita oli kaksi, joista voittajaksi arvottiin Salli Hernetkoski. Voittaja sai Kalajoen Ojan Raudan lahjoittamat kottikärryt puineen. Kiitos kaikille arvontoihin osallistuneille!
Onnellinen voittaja kärräsi polttopuut kotiinsa
Viikon päästä sitten Palosaareen retkeilemään, tervetuloa! Ilmoittautua voi Jennalle torstaihin asti. Tarkemmat tiedot retki-ilmoituksessa alla.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Metsäretki Palosaareen

Tämä retki-ilmoitus ei ehdi lehteen, levittäkää sanaa!

Metsästä voimaa -vuoden merkeissä suuntaamme retkeilemään ja saunomaan Palosaareen lauantaina 20.9. Retki sopii kaikenikäisille ja evästä on tarjolla.

Palosaari on Metsähallituksen ylläpitämä entinen metsänvartijan tila Pyhäjoen ja Vihannin rajalla. Nykyisin Palosaarta kehitetään riistanhoidon mallitilana, joten alueen metsänhoidossa huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja erityisesti riistaeläinten hyvinvointi. Lisätietoa Palosaaresta.

Lähdetään omilla autoilla Nesteeltä klo 14. Paluu illalla oman aikataulun mukaan. Kyyti järjestyy myös autottomille! Ruokamaksu 5 e. Ilmoittaudu Jennalle viimeistään torstaina 18.9. sähköpostitse jenna_helaakoski[at]hotmail.fi tai puhelimitse 044 053 7745.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Iltakahvit Jennalla

Maanantaina 8.9. klo 18 alkaen Jenna tarjoaa iltakahvit osoitteessa Kokkolantie 1307. Voit tuoda tullessasi jotain hyvää markkinoilla 13.9. arvottavaan herkku- ja hemmottelukoriin. Suunnitellaan markkinapäivää muutenkin, talkooväkeä tarvitaan arpamyyntiin sekä kinkkukiusauksen tekoon ja myyntiin. Tervetuloa kaikki! Markkinoista lisätietoa kyläyhdistyksen sivuilla.